Johanna Tuliainen: (essee on kirjoitettu osana sos. pedan tieteenteoriat –opintoja marraskuussa 2005):
Tässä esseessä tarkastelen merkityksen käsitettä. Työn alla olevassa pro gradu –tutkielmassani rakennan määritystä kulttuuriselle nuorisotyölle ja kulttuuriselle nuorisotoiminnalle. Nuorisotyön kentälle yleisenä oletuksena on, että ”kulttuurinen nuorisotyö tuottaa merkityksiä nuorille”. Mitä nämä merkitykset ovat?
Merkityksestä
Luin merkityksistä monista eri teoksista ja usein törmäsin seuraavaan perustavanlaatuiseen määritykseen. Lauri Rauhalan mukaan mielen asettuessa tajunnassamme suhteeseen jonkin objektin, asian tai ilmiön kanssa siten, että ymmärrämme tuon objektin, asian tai ilmiön kyseisen mielen avulla joksikin, syntyy merkityssuhde. Hän jatkaa, että merkityssuhteet muodostavat verkostoja, joista syntyvät maailmakuvamme sekä käsitykset itsestämme. (Rauhala 2005, 35.) Pentti Moilanen toteaa merkitysten verkosta, että sen tärkeys liittyy merkitysten holismiin eli siihen, että asiat saavat merkityksensä asemastaan tietyn kokonaisuuden osana (Moilanen 1999a, 93).
Lähes yhtä usein vastaani tuli Juha Varron lähtökohta, jonka mukaan merkitykset ovat aina läsnä, kun ihminen on läsnä. Hän lähtee siitä, että ihmisen maailma on merkitysten maailma. (Varto 1992, 55-56.) Tämä kuulostaa liiankin yksinkertaiselta luettuani useita monimutkaisia merkityksen määrityksiä.
Merkitys ja kulttuurintutkimus
Pertti Alasuutari kirjoittaa, että asian ”merkitys” on se mitä jokin asia ”tarkoittaa”. Hän jatkaa, että empiirisessä sosiologisessa tutkimuksessa merkityksen käsitteellä viitataan usein symboliikkaan, jota joihinkin erityisiin objekteihin tai toimintoihin liitetään. Hän viittaa tässä Willisin alakulttuuritutkimukseen. Alasuutarin mukaan todellisuus on sosiaalisesti konstruktoitunut, eli se on rakentunut merkitystulkinnoista ja tulkintasäännöistä, joiden nojalla ihmiset orientoituvat arkielämässään. Tätä voisi hänen mukaansa pitää merkityksen käsitteen tietoteoreettisen ulottuvuutena, joka kuuluu keskeisesti kulttuurintutkimukseen. Hän jatkaa tältä kannalta korostettavan, että todellisuus on ihmiselle olemassa merkitysvälitteisesti. (Alasuutari 1994, 50-51.)
Merkityksen paradigma
Varto kirjoittaa, että laadullisessa tutkimuksessa noudatettava yleisin tutkimusasenne on merkityksen paradigma. Se tarkoittaa hänen mukaansa tutkimusasennetta, jossa on otettu huomioon ainakin seuraavat piirteet: 1. ihminen ja elämismaailma otetaan laadullisena ainutkertaisena tutkimuskohteena, 2. tutkimuskohteen jäsentyminen on kokonaisvaltaista, 3. tutkimus ja tutkija kuuluvat samaan maailmaan kuin tutkittava, 4. tutkimus koskee merkityksiä, 5. tulkinta ja ymmärtäminen ovat viimekätiset menetelmät, 6. tutkimukseen kuuluu tutkijan oma erittely tutkimustyöstä, sekä 7. tutkimuksen tiedetään muuttuvan sekä tutkittavaa että tutkijaa. (Varto 1992, 57-58.) Minun pro gradu –tutkimuksestani löytyy mielestäni Varron merkityksen paradigman piirteet.
Sosiaalipedagogiikka ja merkitys
Moilasen mukaan sosiaalipedagogisen toiminnan ja tutkimuksen kohde on suurimmaksi osaksi juuri tätä merkitysten läpäisemää todellisuutta. Hän toteaa, että merkitykset ovat näkymättömiä, mutta silti nähtävissä olevia. (Moilanen 1999b, 29.)
Myös Rauhalan ajatukset sopivat mielestäni sosiaalipedagogiikkaan. Hänen mukaansa perusteelliset tajunnan analyysit osoittavat merkityssuhteiden organisoituvan siten, että uudet mielen ilmentymät suhteutuvat jo olemassa olevaan tiedettyyn ja tunnettuun kokemusperustaan. Vanha kokemustausta toimii Rauhalan mukaan ymmärtämisyhteytenä johon suhteutuen uusi mieli organisoituu merkityssuhteeksi ja tulee osatekijänä mukaan maailmankuvan muodostumiseen.
Rauhala jatkaa, että arvostavasti puhuen tajunnallisen tapahtumisen suunta voi olla positiivinen tai negatiivinen. Kehityssuunta on positiivinen silloin, kun tajunnassa ei esiinny karkeasti vääristyneitä merkityssuhteita, vaan tietoa, tunnetta, uskoa sekä intuitiota edustavat merkityssuhteet muodostavat keskenään sopusointuisen maailmankuvan. Tästä tulee mieleeni sosiaalipedagogiikan tehtävä: saada ihminen voimaantumaan ja valtautumaan. Vääristyneestä merkityssuhteesta mieleeni tulee esimerkiksi päihteiden väärinkäyttö. Minun mielestäni positiivinen kehityssuunta on selkeästi sosiaalipedagogiikan tavoitteena. (Rauhala 2005, 37.)
Rauhalan mukaan autettava tai kasvatettava voidaan myös saattaa kokemaan jotakin täysin uutta, joka on tähän asti puuttunut hänen kokemusmaailmastaan. Näin menetellen autettavan tai kasvatettavan tajunnassa ilmenee uutta mieltä, joka merkityssuhteeksi organisoituneena avartaa ja rikastaa hänen maailmankuvaansa. (Rauhala 2005, 38.) Tämä sopii kulttuuriseen nuorisotyöhön oikein hyvin.
Rauhala tarkastelee ihmistä kokonaisuutena. Hän toteaa, että holistisuuden idea edellyttää, että ihmistä tarkastellaan ja häntä koetetaan ymmärtää situationaalisuuden, kehollisuuden ja tajunnallisuuden kokonaisuudessa. Tätä kokonaisuutta hän kutsuu situationaaliseksi säätöpiiriksi. (Rauhala 2005, 57.)
Hän ottaa esiin myös kokemisen ja luovuuden. Samat asiat ovat tärkeitä myös kulttuurisessa nuorisotyössä. Rauhalan mukaan situaation faktisuuden muuntaminen merkityssuhteiksi on aina kokevan ihmisen luova prosessi, jossa sen fyysisetkin rakenteet transformoituvat mielellisyydeksi (Rauhala 2005, 162).
Juha Suoranta kirjoittaa käytännönläheisemmin, että kun yhteiskunnan rakenteista ja globalisoitumisesta johtuvat suuret asiat tuottavat epävarmuutta, löytyy elämän merkitys pienistä ja lähellä olevista asioista (Suoranta 1998, 234).
Lopuksi
Kuten Jari Eskola ja Juha Suoranta kirjoittavat: merkitysten merkityksestä ja alkuperästä on turha alkaa tehdä suurta numeroa. Meille todellisuus on alusta asti merkitysten läpäisemää, merkitystäytteistä. (Eskola & Suoranta 2003, 45.) Eli yksinkertaisesti todeten perusoletukseni on, että tutkimukseni lopputuloksista luultavasti yksi tulee olemaan, että kulttuurinen nuorisotyö, joka on nimenomaan kokemista ja tekemistä, tuottaa merkityksiä nuorille. Voin yhtyä täysin Rauhalan mielipiteeseen: hän katsoo kirjassaan merkitykseksi kaiken kokemisen, koska se on aina laadusta riippumatta rakennetekijänä ihmisen maailmankuvan muodostuksessa (Rauhala 2005, 196).
Lähteet
Alasuutari, Pertti (1994) Laadullinen tutkimus, Vastapaino, Tampere.
Moilanen, Pentti teoksessa Hannu L. T. Heikkinen, Rauno Huttunen, Pentti Moilanen (1999a) Siinä tutkija missä tekijä. Toimintatutkimuksen perusteita ja näköaloja, Atena kustannus, Juva.
Moilanen, Pentti (1999b) Sosiaalipedagogiikan tieteenteoriat, Kuopion yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus, Kuopio.
Rauhala, Lauri (2005) Ihmiskäsitys ihmistyössä, Yliopistopaino, Helsinki.
Suoranta, Juha teoksessa Sallila Pekka, Vaherva, Tapio (toim.) (1998) Arkipäivän oppiminen, BTJ Kirjastopalvelu, Helsinki.
Varto, Juha (1992) Laadullisen tutkimuksen metodologia, Kirjayhtymä, Helsinki