Mitä kulttuurinen nuorisotyö on? Tätä olemme ihmetelleet vuosien ajan ja ihmettelymme jatkuu näillä sivuilla. Kysymys on ollut mielessämme toimiessamme nuorisotyön kentällä erilaisissa tehtävissä. Anne Pässilä on toiminut mm. nuorisokasvatuksen kentällä taide- ja kulttuurilähtöisten menetelmien kehittämisessä ja soveltamisessa ja Johanna Tuliainen on mm. vaikuttanut valtakunnantasolla Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry:n kautta. Kokemuksemme mukaan nuorisotyöntekijöillä ympäri Suomea on paljon kokemusta ja hiljaista tietoa siitä, mitä kulttuurinen nuorisotyö on ja mihin se tähtää. Näillä sivuilla tavoitteemme on omalta osaltamme pohtia omia käsityksiämme ja periaatteitamme kulttuurisesta nuorisotyön tekemisestä käytännön työssä.
Oleellinen osa kulttuurisen nuorisotyön hahmottamista on työn tavoitteiden määrittäminen: Mihin kulttuurisella nuorisotyöllä tähdätään? Kenen lähtökohdista käsin kulttuurisen nuorisotyön viitekehyksessä tehtäviä prosesseja saa ja voi määrittää? Meillä on vahva näkemys siitä, että kulttuurisen nuorisotyön nimissä tehtävä työ on arvolähtökohdiltaan nuorisolähtöistä, jolloin määrittämisessä nuori on yhtenä toimijana vastavuoroisessa suhteessa nuorisotyöntekijän kanssa. Poikkeaako kulttuurinen nuorisotyö muusta nuorisotyöstä tai kulttuurinen tekeminen taidekasvatuksesta? Kokemuksemme mukaan eroja on, mutta emme vielä osaa määrittää mitä ne ovat. Oletamme erojen muodostuvan toiminnan päämäärästä, joka yhteiskunnallinen ja yksilöllinen tiedostaminen. Taustalla on käsitys siitä, että yksittäisellä ihmisellä on mahdollisuus vaikuttaa yhteisön täysivaltaisena jäsenenä.
Monet nuorisotyöntekijät meidän lisäksemme visioivat kulttuurisen nuorisotyön tulevaisuutta kysymällä: Mitä kaikkea kulttuurinen nuorisotyö voisi olla? Uskomme, että uudet käsitykset löytyvät rajojen ylityksissä ja kyseenalaistamisessa.
Näiltä sivuilta löydät kirjoituksia, tehtäviä ja luentomateriaalia kulttuurisesta nuorisotyöstä Suomessa. Osa teksteistä on kirjoitettu tieteellisen kirjoittamisen pelisääntöjen mukaan, osa ei ole.
Anne Pässilä
nuorisotoiminnanohjaaja, draamapedagogi, FM
Johanna Tuliainen
sosiaalikasvattaja, draamapedagogi, YTM
Sähköpostimme ovat muotoa sukunimi@kulttuurinennuorisotyo.net